Haltialan metsä (300 ha) on Helsingin mittakaavassa suuri yhtenäinen metsäalue, jossa vierailee päivittäin satoja kaupunkilaisia. Haltialan metsät ovat pääasiassa tuoretta mustikkatyypin kangasmetsää, mutta alueen kalkkipitoinen kallioperä luo alueelle lehtolaikkuja. Alueella toteutetaan hoitosuunnitelmaa, jolla pyritään lisäämään metsäluonnon monimuotoisuutta eri tavoin hoidettavilla alueilla.
Haltialan aarnialue on saanut kehittyä kohti luonnontilaa 1920-luvulta lähtien. Alueen 22,4 hehtaarin koko aiheuttaa Etelä-Suomen luonnonsuojelualueille tyypillisen ongelman - nk. reunavaikutus esim. metsän ja pellon välillä ulottuu 50-100 metriä metsän sisälle. Pellon lajit leviävät ja vaikka näin saavutetaan suuri lajimäärä, varsinaiset vanhan metsän lajit (joita juuri pyritään suojelemaan) karttavat reuna-aluetta. Suojelualueiden tulisikin olla kyllin suuria, jotta aidosti luonnontilainen metsä saavutettaisiin.
Vanhan metsän ja talousmetsän merkittävin ero on lahopuun määrässä. Runsas lahopuu avaa ekologisia lokeroita suurelle joukolle sieniä, hyönteisiä ja eläimiä. Käävät ovat yleensä puilla kasvavia lahottajasieniä. Osa yleisistä, kasvupaikkansa suhteen monipuolista käävistä (kuten kantokääpä, Fomitopsis pinicola) lahottaa puuaineksen sopivaksi harvinaisille seuraajalajeille.
 |
| Kostealla ilmalla juuripaine saa ylimääräisen veden puristumaan ulos kantokäävän itiöemistä (guttaatio). |
Luonnontilaan jätettävät metsäalueet lisäävät alueen luonnon monimuotoisuutta. Ennallistamisella tarkoitetaan toimia, joilla luonnontilaan palautumista nopeutetaan. Haltialan metsäalueen lehtokorpialueilla pohjaveden tasoa nostetaan 1900-luvun alussa kaivettujen metsäojien patoamisella. Näin pyritään lisäämään lehtipuiden määrää ja palauttamaan alueen rikas suoluonto. Ennallistamisprosessiin voi tutustua vuonna 2011 rakennetulla Korpipolulla.
Haltialan metsäalueen luonto, Helsingin kaupungin ympäristökeskus, Helsinki 2006.
 |
| Pohjaveden tason nousu heikentää kuusien kasvumahdollisuuksia. Vanhan puuston kaatuminen avaa pienaukon, johon muodostuu monimuotoinen ja lajirunsas kasviyhteisö. Etualalla korpipaatsama (Rhamnus frangula). |
 |
| Rahkasammaleet ovat jo palanneet ennallistettavan alueen märimpiin kohtiin. |
Sammalet ovat itiökasveja, joilla ei ole juuria ja joiden vedenkuljetusjärjestelmä on varsin vaatimaton. Näin ollen ne viihtyvät kosteilla paikoilla mutta kestävät myös kuivumista. Sammalten pieni koko johtaa usein niiden huomiotta jäämiseen vaikka monissa metsissä koko maanpohja on lähes yhtenäisen sammalmaton peitossa.
Sammalet jaetaan lehtisammaliin ja maksasammaliin. Maksasammalet ovat saaneet nimensä antiikin ajoista juontuvan signatuuriopin mukaan. Sekovartisten, nahkamaisten lajien nähtiin muistuttavan maksaa ja olevan näin tarkoitettuja maksasairauksien hoitoon.
 |
| Suuren siirtolohkareen seinämällä kasvaa metsäpykäsammalta (Barbilophozia barbata) ja kalliopalmikkosammalta (Hypnum cupressiforme). Kivestä liukenevat mineraalit vaikuttavat sammalkasvuston lajistoon. |
 |
| Kosteana kiiltävä isokastesammal (Plagiochila asplenioides) on Suomen suurin maksasammal ja yleinen etelän ravinteisissa metsissä. |
 |
| Palmusammal (Climacium dendroides) haarautuu verson kärjestä, jolloin syntyy puumainen vaikutelma. |
 |
| Ruusukesammal (Rhodobryum roseum) on helposti tunnistettava lehtojen, korpien ja lehtomaisten kangasmetsien laji, jonka lehdet muodostavat latvaruusukkeen. |
Haltialan metsäaluetta hoidetaan ulkoilumetsänä, joka palvelee helsinkiläisten monipuolisia tarpeita. Luontoarvojen ja kaupunkilaisten mieltymysten välillä vallitsee tietty ristiriita. Monet ulkoilijat pitävät avoimesta, 'siististä' maisemasta kun taas suuri lajirunsaus edellyttää monimuotoisempaa rakennetta ('ryteikköjä', kosteikoja jne.). Virkistyskäyttö aiheuttaa myös herkkien alueiden kulumista.
 |
| Myös sienet voivat toimia elinympäristön indikaattorilajeina. Keltakärpässieni (Amanita citrina) on eteläinen tuoreiden ja lehtomaisten kangasmetsien laji. |
Kuusenneulasnahikas (Micromphale perforans) on niitä harvoja eliöitä, jotka pystyvät hyödyntämään kuusista karissutta hapanta neulasmassaa eli kunttaa. Tämän pienen lahottajasienen löytää helpoimmin muutoin autiosta pohjakerroksesta kuusitiheikön alta. Jokainen itiöemä kasvaa omasta neulasestaan.
Suomen Luonto/ kuusenneulasnahikasMielikuvituksellisista sienistä kertoo lastenkirja
Salainen sienikirja, Julia Savtchenko, Bookwell Oy, 2014
 |
| Kauniin oranssi nuijanuoranen (Trichia decipiens) on kaikkien lasten ja lastenmielisten suosikki. Nuorasten suvussa itiöpesäkkeiden tukirakennelma, kapillitio muodostuu nuoramaisista rakenteista. |
Limasienet eivät ole sieniä, eläimiä eivätkä kasveja vaan muodostavat oman ryhmänsä eliöiden sukupuuhun. Ne elävät ameebamaisina yksisoluisina kunnes pariuduttuaan muodostavat jättimäisen monisoluisen solulimamassan, limakon, joka ryömii eteenpäin ja syö bakteereita, leviä, sienirihmastoa ja muuta elollista materiaalia. Liikkumisen mahdollistavat soluliman virtailut ja vaikka limasienellä ei ole aistinelimiä, se toimii ympäristössään hämmästyttävän tehokkaasti. Limakko osaa esim. 'löytää' labyrintissä lyhimmän reitin kahden ruokalähteen välille (Maze-solving by an amoeboid organism. Nature 407: 470).
Olosuhteiden heikentyessä limasienet muodostavat itiöpesäkkeitä, jotka tuovat nämä pienet eliöt retkeilijän näkyville. Limakko nousee avoimelle paikalle, usein lahopuun pinnalle, ja kehittää nuppimaisia itiöpesäkkeitä. Limasienten elämää ja lajirikkautta esittelee Marja Härkösen ja Elina Sivosen kirja, Limasienet, Kasvimuseo, 2011.
Sananjalka on maailman laajimmalle levinnyt saniainen joka kasvaa Euroopassa, Aasiassa, Pohjois-Afrikassa ja -Amerikassa. Se on tehokas kasvullinen leviäjä, joka viihtyy erityisen hyvin 'häirityllä' maalla, kuten hakkuu- ja kuloalueilla. Maasta nousevaa nuorta lehteä kutsutaan 'kuolleen kouraksi'.Sananjalka on erittäin hallanarka ja lakastuu ensimmäisten pakkasten jälkeen. Eräät muut saniaiset sen sijaan ovat talvivihantia (mm. kallioimarre) kuten monet muut hauraatkin kasvit (esim käenkaali). Nämä vihreinä säilyvät kasvit yhteyttävät talvellakin, vaikkakin hitaammin, ja kykenevät näin olemaan aktiivisia hangen alla.
Haltialan aarnialueelle pääsee joko Paloheinän ulkoilualueelta metsäalueen läpi tai nopeammin Niskalan puulajipuiston paikoitusalueelta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti