Fiskarsinmäen lehto on jäänne: pieni palanen Suomessa kerran yleistä jalopuulehtoa. Atlanttisella lämpökaudella (9000-5000 eKr.) keskikämpötila Suomen alueella oli korkeampi ja metsät nykyisen Keski-Euroopan lehtimetsien kaltaisia.Tuskin missään pääkaupunkiseudulla on mahdollista nähdä vastaavaa määrää vaativia lehtokasveja kukkivan yhtä pienellä aluella. Siksi tämä kohde soveltuukin erityisen hyvin lapsiperheen ensikohteeksi.
![]() |
Metsässä kasvavan lehmuksen latvus jää kapeaksi mutta runko kehittyy mahtavaksi. |
![]() |
Sinivuokko (Hepatica nobilis) kukkii kevätkukista ensimmäisenä. Nuput kehittyvät jo edellisenä syksynä. |
Metsälehmus (Tilia cordata) on mantereinen jalopuu, jonka siemenet eivät Suomessa useinkaan ehdi kypsyä. Vaikka metsälehmus on Suomen jalopuista levinneisyydeltään pohjoisin, se harvoin muodostaa metsiköitä. Pitkäikäinen lehmus kasvaa toista sataa vuotta ja onkaloituu sen jälkeen naakkojen luotaiseksi elinpiiriksi.
![]() |
Pystykiurunkannus (Corydalis solida) on ensimmäisiä kevään kukkijoita ja herääville kimalaisille tärkeä mesikasvi. |
Varhainen kevätretki Fiskarsin lehtoon osoittautui hienoksi sammakonystävälle. Iloksemme olemme lukeneet, ettei sammakoiden tilanne ole maassamme huonontunut 2000-luvulla. Rakentaminen ja tehokas maankäyttö, ilmaston lämpeneminen ja liikenne uhkaavat näiden sympaattisten eläinten tulevaisuutta.
Fiskarsinlehto sijaitsee Espoon Lasilaaksossa. Lehtoalueen ympäri kulkee noin kilometrin pituinen helppokulkuinen reitti. Luonto on poikkeuksellisen herkkää, joten alueella tulee liikkua polkuja pitkin. Rannalla ruovikossa on lintutorni.
Kohteeseen on suhteellisen vaikea löytää. Mutta Google-kartan ohjeilla pääsee perille.
Mukava kun olet laitellut kuvia Fiskarsin lehdosta. Kävin juuri eilen siellä ja näin Pystykiurunkannusta ihan mattona. Nyt tiedän tämän kauniin mesikasvin nimen.
VastaaPoista